tiistai 17. huhtikuuta 2018

"Siinä on aika paljon Hevosta...!"


Tämän kommentin kuulin eräältä vanhalta ratsastuksenopettajaltani, kun hän viime keväänä kuuli, että olin ostanut Hugon. Otin sen silloin negatiivisena kommenttina hevosesta ja sen käytöksestä. Taas yksi manaamassa hevosta. Monelta suunnalta kun kuuli Hugosta jos mitä kommenttia. Mikähän pommi mulla on allani? Ostohan siis tapahtui silloin ihan videon perusteella ja hevosta kokeilematta, mutta valmentajan vahvalla suosituksella. Valmentaja sanoi hevosen sopivan mulle kuin hanska käteen ja niin on kyllä ollutkin. Sopivan reaktiivinen kaveri.

Vasta vähän myöhemmin tajusin, että kyseinen kommentti oli hevosen laadukkuudesta. Siinä ON paljon hevosta, mutta positiivisessa mielessä. Siinä on laadukkuutta, kapasiteettia, kokoamiskykyä, voimaa ja liikettä. Nyt vasta alkanut itsekin tajuamaan, kuinka laadukas ja lahjakas hevonen se on. Valmennuksissa on tullut pätkittäin hienoja "wau!"-fiiliksiä hevosen kanssa. Pääkoppa sillä ei ehkä ole parhain kisaamista ajatellen, mutta muuten siinä on paljon enemmän kuin tätiratsastaja tarvitsee. Jos sen pää kestäisi paremmin kisaamista, eipä se olisi koskaan minulle päätynytkään.







Esteillä hyppykykyä riittää, sitä ei käy kieltäminen. Kaikki valmentajat ovat hevosen laadukkuuteen tykästyneet ja sitä kehuneet (samalla, kun ratsastaja saa noottia).  
Valmentajien kommentteina on ollut myös hevosen varovaisuus. Pantsu kommentoi hevosen olevan äärimmäisen tarkka ja varovainen hevonen, joka tarvitsee sen mukaista ratsastusta. Minä en saisi muuttaa yhtään ratsastustani, kun esteet nousevat. No alkaa siinä välillä polvi tutista, jos esteet nousevat liikaa. Sellainen kevyt itsesuojelu kasvoi, kun pyöräytti muutaman lapsen.

Varovaisena hevosena Hugo mielummin pysähtyy kuin ottaa puomin. Ja jos se ottaa puomin, se korjaa sen reilusti ylihyppäämällä. Eikä ole muuten siinä vaiheessa kiva keikkua kyydissä. Silloin on sisuskalut muutaman kerran pyörähtäneet, kun on loikattukin reippaasti ylimitoitettuja hyppyjä. 

Eräässä Kullon estevalmennuksessa oli hevosella taas vähän jännittyneempi päivä. Oli kovin piukea ja koitettiinkin pienillä hypyillä saada sitä vain rennoksi. Hevonen löi liinat kiinni pariinkin otteeseen. Kullo lohdutteli, että itse ratsastin hyvin, moni muu hevonen olisi sillä ratsastuksella mennyt superhyvin, mutta Hugo on vähän eri maata. Positiivista tietysti, mutta ei silti paljon lohduta. Ainakin tämä hevonen opettaa tarkaksi ratsastajaksi.

Kullo kommentoi myös, että se olisi jo hyvin nuorena pitänyt yrittää opettaa rentoutumaan ja luottamaan ratsastajaan, noin vanhan kanssa se on vaikeaa. Sen historiasta ulkomailla ei ole mitään tarkempaa tietoa, mutta Suomessa perustyö on tehty hyvin. Kullon kommenttina oli se, että ratsastajana minun pitää olla hyvin tarkka ja varma. Jos yhtään annan esimerkiksi ohjaa ennen estettä, tämä hevonen lyö liinat kiinni ja epäröi, että tässä on joku juttu. Se tarvitsee hyvin varmaa ja tarkkaa ratsastusta ja siltikin se voi stopata tai luikahtaa ohi. Kullokin totesi Hugon olevan tosi nopea liikkeissään ja reaktioissaan. Se tekee esteellä päätöksen ihan viime tipassa eikä juurikaan kuskia auta. Muutamat kerrat olen päässyt hyppäämään sen kanssa niin, että se ei sakota virheestäni, muuten se onkin hyvin tarkka.

Suosituksena on tullut myös kiertää Hugon kanssa paljon vieraissa paikoissa. Että se tottuu ja oppii rentoutumaan nopeammin. Niin, onhan sen kanssa kierrettykin... En silti usko, että Hugo ikinä varsinaisesti tasaantuu, se on kuitenkin jo "vanha", 10-vuotias. On totta, että Hugo on huomattavasti parempi, kun sen kanssa käy tiuhaan eri paikoissa. Talvella oli paljon taukoa muualla kulkemisesta, niin hevonen oli helposti jännittyvämpi. Mutta tasaantuukohan se ikinä? On sen oloinen hevonen, että vielä päälle 20-vuotiaana se singahtaa karkuun, kun joku on unohtanut kentän viereen ämpärin, joka ei ole siinä ennen ollut.

Jotain positiivista kuitenkin. Juniori, nyt 5-vuotias lapseni, vinkui ratsastamaan ponilla. Laiskana äitinä totesin meneväni ratsastamaan Hugon, että jos tyttö sen selässä kävelisi. Tämä kävi ja mietin kyllä hetken, että kuinkahan tuo onnistuu Hugetin kanssa. Hugo yllätti. Heivasin lapsen kypärä päässä hevosen selkään ja lähdin taluttamaan. Hugo asteli niiin varovasti, ettei ole koskaan kävellyt niin hitaasti ja askeliaan varoen. Ajattelin sen jo olevan kipeä. Se ei ollut jännittynyt tai pelokas, mutta tarkkana selkeästi kuulosteli selässä olevaa kallista lastia. Olin kyllä yllättynyt hevosen reaktioista. Kai se tajuaa, että nyt selässä on pieni? Tai sitten se vain oli kauhusta jäykkänä, kun siellä olikin ihan outo otus?

keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

Hevosen lopetus


Ei kannata huolestua. Ainakaan vielä kukaan omista ei ole lopetusuhan alla. Tässä kohtaa pitää kai koputtaa puuta ja pistää sormet ja varpaat ristiin. Syksyllä kuitenkin tuli ajankohtaiseksi erään meillä majailleen hevosen lopetus. Ei onneksi mikään akuutti tilanne vaan lopetuspäivän sai rauhassa sopia ja suunnitella. Olen itse ollut aina ampumisen kannalla. Nopeaa ja kivutonta. Eläinlääkärikin tätä suositteli. Lääkkeillä lopetettaessa hevonen yleensä taistelee kaatumista vastaan. Ei toki aina ja osa käykin rauhassa makuulle, mutta osa voi viimeiseen asti sinnitellä jaloillaan. Sen taistelun seuraaminen ei ehkä ole kivaa hevoselle eikä ihmiselle.

Suosin siis ampumista. Nopeaa, halpaa ja ”helppoa”. Nykyisin hevosen teurastuksesta on tehty niin hankalaa ja monesti jopa kallista (kuljetus versus lihasta saatava palkkio), että markkinoilla pyörii jo senkin takia paljon viallisia hevosia. Muistan nuoruudestani, kun teurashevosesta sai vielä 3000-5000 markkaa ja sen alle ei hevosia markkinoilla liikkunutkaan. Nykyään teurashevosesta saanee maksimissaan n. 150e. Se on myös ajanut ns. arvottomien joutohevosten tai ”pikkuvikaisten” hinnat todella alas. Ne ennemmin ovat ehkä kiertolaisina tai milloin missäkin, mutta ei ”montussa”. Aikaisemmin hevoset vietiin helpommin teuraaksi, kun siitä sai edes jotain rahaa.

Mutta olennaista on itse lopetustapahtuma, oli ruhon kohtalo sitten mikä hyvänsä. Hevonen on pakoeläin, joten lopetustilanteen tulee olla rauhallinen ja mukana olevien ihmisten varmoja toiminnastaan.

Lopetus oli sovittu aamun sarastukseen. Hevonen ehti tarhailla hetken aikaa kavereiden kanssa. Hain sen rauhassa tarhasta, kun lopetuksen hoitavat metsämiehet tulivat. Luulen (tai ehkä ihminen haluaa näin ajatella), että se aavisti jotain. Normaalitsi jopa vähän kiireinen tamma käveli rauhallisesti perässä. Voisiko se aavistaa? En tiedä. Ehkä. Tai tuskin. Elämän puolesta se hevonenkin taistelisi loppuun asti.

Meillä kyseinen hevonen sidottiin puuhun. Sellaiseen paikkaan, että siinä oli turvallista ampua. Puuhun siksi, että jos sattuukin jotain, niin ihmiset eivät ole vaarassa. Syöttelin hevoselle parit omenat. Se oli rauhallisen utelias. Siirryin sivummalle ja tuttu metsästysmies tähtäsi. Hevonen katseli korvat hörössä, että lisää omppuja? Sitten laukaus, joka osui tähdätysti päähän, otsalla olevaan pyörteeseen. Samantien hevonen rojahti alas. Sieraimista alkoi tulvia verta ja jalat vähän kramppasivat. Se ei ehtinyt tajuta mitä tapahtui, se ei ehtinyt tuntea kipua tai kärsiä. Se lähti nopeasti, kivuttomasti ja rauhassa ”kotipihassaan”. Siinä mielessä kaunis lähtö ja loppu vaikkakin elämän riistäminen aina todella pahalta tuntuukin. Veren valuessa märkään sohjoiseen maahan tuli paha olo. Nuorelta hevoselta riistettiin elämä. Ihmisten päätöksillä. Mutta tämäkin hevonen oli ”vain kevyeen käyttöön”. 

Itse ruho meni ihmisten syötäväksi. Metsästäjät nostivat sen traktorilla peräkärryyn ja veivät paloiteltaviksi. Sen verran ”maalainen” olen, etten halua haudata hevosen kokoista lihamöykkyä maahan mätänemään. Ennemmin hyötykäyttöön koirille tai ihmisille. Itse voin syödä hevosenlihaa, mutta tietysti ajatuksena Pandan sisäfileen valmistaminen on jotensakin kuvottavaa. Eli omia tuskin kykenen syömään, mutta ”nimetöntä” hevosenlihaa kyllä. Vaikka omista tietäisi niiden elämänkaaren tietysti paremmin.

Lyhykäisyydessään lopetustilanteen tulisi olla rauhallinen ja ihmisten tietää mitä tekevät. Jos omistaja kokee olevansa liian herkkä, itkuinen tai pelokas, niin parempi pysyä lopetustilanteessa poissa tai ainakin reilusti sivummalla. Tällöin ei suotta hermostuteta hevostakaan. Surullisia tapauksia aina, mutta sellaisia asioita, jota eläimen omistavana vain väistämättä tulee vastaan. On osattava myös luopua ja tehdä se vaikein ja raskain päätös. 

keskiviikko 21. maaliskuuta 2018

Elossa edelleen


Hurjasti on tapahtunut sitten viime kirjoitusten. Tai no, on mulla jos jonkinlaista luonnosta tuolla, mutta ei ole tullut julkaistua. Jaa miksi? On tullut vähän sellainen, että mitä minä mitään julkaise. Jotenkin myös olen niiin täynnä somea ja sen kiiltokuvakulttuuria.  On myös ollut niin kiire, että vaikka luonnoksia olisi, niin ei aikaa ja intoa oikolukea ja julkaista. Iltaisin ei paljon tarvitse unta odotella... Elossa ollaan silti ja karuselli pyörii.

Mutta pientä tilannepäivitystä syksyn tiimoilta. Hugon kanssa meni loppukesän kisat ihan superhyvin. Kun miettii, että toukokuussa käytiin Killerillä hakemassa kaksi hylsyä 80 ja 90 radoilta. Samoin kaksi rikkonaista koulurataa. Syyskuussa haettiin pari rusettia superhyvillä kouluradoilla. Ja esteille tehtiin hyvät, sujuvat radat tasolla 95cm ja 100cm vaikka parin kuskin virheen takia ei sijoille päästykään. Pääasia, että päästiin maaliin ja kokonaisuutena radat olivat sujuvia ja hevonen hyvin mukana. Eli yhteistyö on alkanut kivasti ja koko ajan tuntee hevosen mielenliikkeet paremmin. Tai ainakin luulen tietäväni. Ja alamme nivoutua enemmän yhteen.

Hugo kävi syksyllä myös ns. syystarkastuksessa klinikalla ja epämääräisen vinouden ja takapolvien takia tutkittiin vähän tarkemminkin. Veikkauksena oli, että kesällä laitumella sattunut liukastuminen vaikuttanut. Siinä samassa rytäkässä iski se paisekin. Takapolvet reagoivat vähän taivutuksiin ja ne piikitettiin. Muuten kaikki priimaa. Loppuvuodesta hevonen ilmeisesti reväytti jotain mahdollisesti liukastuessaan, kun ontui pari päivää. Varuilta utrautin jänteet, mutta priimaa pukkaa. Nopeasti hevonen siitä toipuikin,





Tuumin ensin etten Hugetilla hyppää kisoja ollenkaan hallikaudella. Se on varmaan ihan pöllö siellä. Ahtaat verkat, oviaukkoja... Noo, tuttu sai houkuteltua Riders Inniin. Siellä ainakin itse kisarata tilava. Joskus Pandan kanssa käynyt niissä puitteissa. Lähdettiin humputtelemaan ja rallattelemaan 80 ja 90 cm luokat. Ensin ajattelin porskuttaa 90cm ja 100cm. Näin jälkikäteen samapa tuo olisi ollut. Ilmoittautumisvaiheessa tuli kuitenkin sellaisia kauhukuvia ettei päästä edes ensimmäisestä esteestä. Että jos nyt ekana hallikisana hypättäisiin helppoa ja kivaa ja sellainen, mistä hevosen varmasti saa yli. Luotto ei myöskään ollut kovin suuri, kun hevonen oli ollut ”elämänsä kunnossa” ja myös näyttänyt sen. On ajoittain kotona todella kuuma ja vahva, välillä myös vähän raju ja tuhma. On päiviä, kun ottaa helposti ympäristöstä kimmokkeita ja reagoi niihin yllättävänkin isosti. Nyt myös ymmärrän puheita siitä, siinä on tuo toinenkin puoli. 

Sitten kisaratoihin. Verryttelyn piti olla tilavassa maneesissa. Jee, sopii hyvin. Pyh, verryttelyyn varatusta maneesista vajaa puolet oli aamupäivän verryttelykäytössä. Hetken mietin, että mitä tästä tulee, mutta Hugo oli ihan ok, kun verryttely oli samaan suuntaan. Pari kertaa joku kääntyi Hugoa kohti ja se oli hevoselle selvästi vielä vaikeaa. Siinä se reagoi nopeasti. Luulen, että tarhaaminen laumassa on muuten aika hyvin siedättänyt muiden hevosten ”iholle” tulemiseen. Verryttely sujui siis hyvin ja siellä sai otettua hyppyjäkin kuin normi hevosella konsanaan. 



Eka rata 80cm. Jäätiinkin radalle yksin. Hugo ei onneksi siitä tunnu välittävän. Eka este ovea kohti. Ajattelin että helppo nakki, sinnehän se haluaa. Vähän tunnustellen liikkeelle ja stoppi siihen. Noo, siitä kun päästiin yli. niin rata oli aika sujuva ja menevä. Aika vahvahan se oli, mutta ajattelin, että jos hyvällä sykkeellä mennään, niin menköön. Loppu rata olikin ihan puhdas. 

90cm rata oli myös aika sujuva, pari lähestymisvirhettä tuli. Viimeiselle esteelle vauhti vähän kiihtyi ja tiestä tuli huono. Hevoselta nopea stoppi. Muuten ihan sujuvasti ja pääasia, että ympäristö tai esteet muuten eivät aiheuttaneet ongelmia.

Korpilahdella käväistiin vielä loppuvuodesta pomppimassa 1-tasolla 90cm ja 100cm puhtain, sujuvin radoin. Hevonen oli vähän kuuma ja vahva, mutta meno muuten oikein sujuvaa.

Sitten vain korkeutta nostamaan… Piia Pantsu-Jönsson sanoikin, että en saa muuttaa ratsastustani yhtään vaikka estekorkeus nousee. Hevonen reagoi siihen heti ja stoppaa/menee ohi, koska se on todella, todella  varovainen. Se ei lähde räiskimään isoja esteitä huonoista paikoista vaan tarvitsee ratsastajan tuen. Eli käännetään katseet taas vain kuskiin, kun ei suju. Treeniä treeniä vain, mutta isompia hyppyjä tarvitsisi ottaa useammalla, että itse rutinoituu. Vähän siitä syystä tontilla on toinenkin hevonen.

Niin, tontilla kävi aika trafiikki koko syksyn.  Maukka siis lähti uuteen kotiin. Haikein mielin ruunan rupsukasta luovuin. Rauhallinen, kiltti, helppo ja järkevä. Sanat jotka eivät ehkä kuvaa hevosmakuani, mutta Maukan kanssa mietin, että voisihan sitä jo vallan tätiytyä. Pitäisikö sitä olla yksi rauhallinen pomminvarma poni, joka toimisi tädin terapeuttina. Nyt kuitenkin sattui sellainen sauma, että poni löysi kodin jossa saa ansaitsemansa huomion ja arvostetaan lupsakkaa luonnetta. 

Minulle uutena projektina tuli syksyllä nyt 7-vuotiaaksi kääntynyt trakehner tamma. Liettualainen. Se vähän pisti ensin vastaan tässä hommassa, mutta joku tammassa kiehtoi. Pelkästään se, että ilmoituksessa oli erittäin kuuma ja herkkä. Kuulostaa siis oikein sopivalta. Näin videot Liettuasta. Edelleenkään ei vakuuttanut. Joku siinä jäi kummittelemaan mieleen. 

Tamman kanssa nyt pian puolisen vuotta yhteistyötä takana. Raakilehan se oli, kun tuli, 4-vuotiaan hevosen tasolla. Kuulemma hypätty Liettuassa 100-110 tehtäviä. Sarjassamme ilmeisesti näitä, että repäisty pellosta, isketty satulaan ja hypätty myyntiä varten isoa. Tarvitsee voimaa takapäähän vielä paljon. Hyppää tällä hetkellä enemmänkin vauhdilla ja lavoilla, kovin etupainoisesti. Hevonen tuskin on hirveästi liikkunut ns. oikein päin eli työsarkaa on ollut. Käynnissä se on jo ihan kiva, pätkittäin ravissakin, mutta laukka vaatii vielä työtä. Ja sitä kantovoimaa ihan jokaisessa askellajissa. Jotenkin kuitenkin näen tammassa potkua. Se on juuri sopivan oloinen minun käteeni, sopivan kuuma ja sähäkkä. Kovalla hiomisella siitä voisi tulla vielä aika hieno, on se kivoja pätkiä väläytellyt… Itseäni eniten häiritsee sen hiukan etupainoinen olemus, mutta katsotaan saisiko sen pikku hiljaa oikein rakentamalla sieltä nousemaan. Nyt paljon rentoutta, siirtymisiä, hyppyjä ravista, ihan vain sitä, että hevonen keskittyy eikä juokse alta. Niin ja myytiinhän se myös vähän lastausongelmaisena eli siinäkin ehkä vähän työsarkaa. Tiedän, olen vähän hullu, kun näitä ”siipirikkoja” haalin, mutta niissä on mun harrastukseni suola. Erilaisissa projekteissa ja etenkin väärinymmärretyissä hevosissa. 

Uusi projekti


Edessä on siis luvassa verta, hikeä ja kyyneleitä taas kerran, mutta sehän näissä projekteissa on parasta. Se opettavainen matka. Tällaisen jo ”väärin” tehdyn kanssa matka on yleensä paljon pidempi kuin jos saa aloittaa ihan puhtaalta pöydältä tekemättömällä hevosella. Tästäkään tiedä, mitä kaikkea kokenut. Suomessa se on hyvässä kodissa ehtinyt puolisen vuotta olla ennen minulle tuloa, mutta todettiin liian kuumaksi ja herkäksi. Ennen Suomeen tuloa sen historiasta ei ole juurikaan tietoa, pari videota Liettuasta, joissa se hyppää kovin raa´an oloisesti. Tamma oli suustaan aika kamala tullessaan. Tiedossa oli että on herkkä, mutta monella hyvin toimivaa Visionia ei hyväksynyt. Tiedossa oli, että synteettiset kuolaimet ovat sille olleet parhaimpia. Ell pääsi onneksi pikaisesti suun tarkastamaan. Olihan sillä piikkejä ja limakalvoilla haavaumia. Mutta yllättävää oli myös se, että hammasloman viereiset hampaat olivat kovin arat. Eli kun kuolain osuu niihin, tamma reagoi todella voimakkaasti. Ne olivat kipeät. Ell epäili, että onko ollut kova kuolain tai voima sinne hampaisiin. Ell sanoi, että tammalle tulee antaa armoa kun selkeästi hampaita arkoi. Nyt sillä on käytössä superpehmeä Novakuolain sekä Vision.  Tamma oli myös todella pahasti lihasjuminen tullessaan ja nyt hierottu säännöllisesti sekä ratsain jumpattu notkeaksi. Ihan mielenkiintoinen aihio... 

Myös ihania ratsutusprojekteja on piisannut syksyn aikana. Ei pimeys ja kura päässyt masentamaan ja sen jälkeen tulikin huikean hieno talvi. Tällaisia talvia muistan lapsuudestani. Hankitreeni oli oikeasti sitä, että hevonen kahlaa mahaansa myöten hangessa.

perjantai 4. elokuuta 2017

Pikainen kisakatsaus


Nopea kisakatsaus muutamiin menneisiin kisoihin Hugon kanssa. 


Ihanat maastoestekuvat näpsi Saara Juurikorpi

1.7. Kangasalla koulukisat. Jotenkin raskas viikko muutenkin takana ja edeltävät valmennuksetkin menneet vähän huonosti. Hevonen ei tuntunut niin hyvältä kuin voisi. Tai eihän hevosessa mitään vikaa ollut vaan itse en vain saanut otetta ja ratsastin jotenkin huonosti. Lähdin kuitenkin kisailemaan vaikka aikuisena ihmisenä olisi voinut ihan jo fiiliksen takia jättää väliin. Mikäs pakko se on lähteä, jos ei hyvältä tunnu? Radat oli oletuksen mukaiset ja prosentit kehnot. Verkassa hevonen oli vaiheittain oikein kiva, mutta ei tullut sellaista renotutta vaan jäi vähän piukeana pohkeen taakse. 


2.7. huristeltiin Niihamaan vähän paremmalla fiiliksellä. Ainut oli jumalaton väsymys, kun yksi ponikin lähti aamun startteihin ja pitkä päivä tiedossa. Lyhykäisyydessään 90cm rata meni ihan kivasti, yksi huolimattomuuspuomi, kun itse vähän puskin muka pelottavalle esteelle. 

Metrissä lähdinkin Hugoa verkkaamaan kuin ”normaalia” hevosta. Sehän oli ollut oikein kiva sileänverryttelyssä. En edes ajatellut sen kummemmin, kun menin lähinnä itseäni varten ottamaan verryttelyhyppyjä aivan liian aikaisin. Hugo alkoi totaalisesti poukkoilla ja jumittaa. Se myös löi verkkaesteille täyden stopin. Olin ihan puulla päähän lyöty enkä heti tajunnut mistä oli kyse. Ilmeisesti vain ahtaan verryttelyn ahdistuksesta. Rata meni sitten vähän kehnosti, kun ainakin itselle jäi huono fiilis päälle. Hugo vähän ylihyppäsi ja meno oli aika poukkoilevaa. Yksi livakka ohimeno, josta 4vp. Todella huonoon ratsastukseeni nähden ihme, että maaliin asti päästiin. 

15.6. Kisailimme Korpilahdella. Tarkoitus oli molempina päivinä hypätä 90cm ja 100cm, mutta auto aiheutti pienoisia sydämentykytyksiä ja ongelmia. En siis ehtinyt 90cm starttiin, joten vaihdoin sen siinä vähän extempore 110 luokkaan, jos 100cm menisi hyvin. Menihän se. Hugo oli metrin radalla vähän vahva, mutta 0/0 rata ja sijoitus 10. 110cm:n rata päättyikin hylkyyn neljännelle esteelle. Hevonen oli jo verryttelyn ja radan portilla vähän kiukun oloinen ja esitti omia liikkeitään. Nelonen oli Hugolle vähän haastavalla tiellä, kun käännyttiin verryttelyn ohi ja siitä poispäin. Ja itse ehkä jäin enemmän vain odottamaan sen sijaan, että olisin ratsastanut jalalla. Että peiliinkatsomisen paikka taas.

16.7. Startattiin samaisissa kisoissa 90cm ja 100cm. 90 menikin ihan mönkään. Hugo teki taas omia muuveja ja mm. kääntyi lähdössä ympäri. Eka kielto tuli kakkosesteelle ja seuraava heti kolmoselle. Otti päähän. Märehdin jo, että nyt se otti siitä 110 luokasta nokkiinsa mun huonon ratsastuksen takia eikä enää ikinä hyppää mitään. Onneksi Hugo ei ole Panda eikä suinkaan ole niin herkkähipiäinen. En vain verkannut sitä laukassa riittävästi. Ennen 100cm luokkaa käytiin päästelemässä maastossa parit kunnon laukkavedot ja hevonen oli ihan erilainen 100cm radalla. Olin tosi tyytyväinen vaikka yksi kielto tuli oman lähestymisvirheen takia. 

30.7. Lähdettiin Pälkäneelle kisailemaan 90cm ja 100cm luokkiin. Nyt ensimmäisen kerran verkkasin Hugoa vähän kotona. Kevyesti jumppailin ja varmaan ihan hyvä ratkaisu. Tallivirkeä Hugo kun otti kierroksia vähän kaikesta. Maastossa käytiin vetämässä parit laukkapätkät ja nautiskeltiin ihanasta kelistä. Jäähdyttelyn jälkeen hevonen autoon ja menoksi.


Nyt pidin pään kylmänä verryttelyn suhteen. Sileän verkkaa ja jos sattuu olemaan tilaa, niin käydä ottamassa pari hyppyä. Hugo oli superhyvä. Rento ja kuuliainen. Esteverkka tyhjeni sopivasti ennen meidän suoritusta ja kävin hyppäämässä kaksi kertaa ristikon. Tämä riittää, kiitos. Siitä pian radalle. Hugo oli radalla hyvä. Ei pöllöilyjä, pomppuja tai kyttäilyä. Paikoitellen vahva, mutta hyvin ratsastettavissa ja kuulolla. Napsastiin neljäs sija puhtaalla radalla.


Siitä oli hyvä lähteä henkseleitä paukutellen 100cm luokkaan. Hevonen oli hyvä, aivan loistava. Nelonen oli vähän ”mörkö”, kukkalankku, joka loi varjoja. Siitä aarjalle ryssin itse lähestymisen, kun vähän missasin sarjan sijainnin ja käänsin huonon tien. Rataa kävellessä jo katsoin, että tässä tarvitaan tarkkuutta, mutta… Ekan osan Hugo vielä tsempaten hyppäsi, mutta toiselle tyssäsi meidän matka, ja kuski meni kierähtämään maahan. Siinä Hugon turpaa selälläni katsellessa ei voinut kuin nauraa. Hevosella oli hivenen hölmistynyt ilme ”Mitä sä siellä teet?”. Aivan oma moka, ei käy kieltäminen. Toki hevonen voisi vähän auttaa eikä samantein sakottaa virheistä ;) Mutta tällaisista minä tykkään, meneepähän oppi perille. Palaute tulee välittömästi, että ei näin. Pääasia, että Hugo oli kiva ja rento koko ajan. Jäi ihan superfiilis ja selkeää ajatusta, kuinka juuri tuo hevonen pitää verrytellä. Jos itse tarvitsen enemmän verryttelyä ja hyppyjä, niin sitten on oltava kylmähermoisempi hevonen alla. Nappulat alkaa löytyä…


 Eihän kaikista vain ole kisahevosiksi, että jos Hugo nyt alkaa selkeästi ahdistua, niin ehkä sitä ei kannata sellaisiin tilanteisiin viedä. Sitä tuossa Korpilahden maastoissa pyöriessä mietin, kun hevonen osoitti kisa-aluetta lähestyttäessä hyvin selkeästi, että mielummin kääntyisi sinne rauhallisille metsäpoluille… Hallikisat tuollaisen hevosen kanssa taitavat olla aika ongelmallisia, kun muuta verryttelymahdollisuutta ei yleensä ole. Miettii jotain Niihamankin hallikisaverkkoja niin ahdistuuhan siinä itsekin. 


Näistä kisareissusta oppinut, että kunnon sileänverryttely ja paaaljon laukkaa. Sen jälkeen esteverkkaan ja vain pari hyppyä alle ja radalle.




Mutta hei, me käytiin maastoesteitä treenailemassa! Hugo vaikutti alkuun aika järkyttyneeltä ja stoppailikin vähän jokaiselle esteelle. Mutta se meni vedet, haudat ja kaikki. Olin aika yllättynyt. Lopussa hevonen tuntui pääsevän vähän jyvälle, että ihan hypättäviä esteitä ne vain ovat ja loikki hienosti menemään. Korkealta kylläkin, mutta tuli palo mennä uudestaan. Itselle teki myös todella hyvää, kun sai taas tuntumaa hevoseen uudenlaisissa tilanteissa. 

maanantai 24. heinäkuuta 2017

Kenkiä siellä, kenkiä täällä, kenkä kavion sisällä...


Sitä hehkutti laidunelämän onnesta jossain kirjoituksessa. Se onni ja autuus… Pyh! Irtokenkiä on tullut ihan tolkuttomasti. Siellä ne kirmailevat yli 3 hehtaarin laitumella ja loikkivat sarkaojien yli, nousevat mäkiä ylös ja alas. Tähän mennessä ollaan onneksi selvitty vain irtokengillä, kahdeksan hevosen laumalta jäi alkukesästä peltoon reilut 10 kenkää… Ihme kyllä, ovat irronneet aina aika siististi kaviota repimättä *koputtaa puuta* 




Viime sunnuntaina päästin Hugon kisareissun jälkeen laitumelle. Sinne se portilta jo ampaisi iloiseen laukkaan ja kirmasi vauhdittamaan myös kavereita. Naukkasi vähän ruohoa ja pörhelsi menemään. Onnellisen oloinen hevonen. 

Maanantaina aamulla ennen töihin lähtöä menin antamaan kivennäiset, tsekkaamaan vedet ja pintapuolisesti hepat läpi. Panda ja Maukka olivatkin jo portilla vastassa. Muu lauma tuli rauhallisesti rinnettä kiertäen. Bongasin sieltä heti ontuvan tumman hevosen. Hitto, kuka se on? Hugo. Kasa kirosanoja ja silmissä vilisee kaikki mahdollinen. Hevosen linkuttaessa lähemmäksi huomaan, että se on aivan kolmijalkainen. Kuumeisesti käyn etujalan jänteiden sijainteja ja luustoa läpi kun lähestyn kipeää hevosta. Onko luut edes ehjät, mikä jänne pamahtanut? Sieluni silmin näen, kuinka se on vetänyt jossain mäessä nurin ja katkonut kinttunsa tai vähintään jänteet. Muutamassa sekunnissa ehtii muuten käydä paljon asioita mielessä, kun paniikki iskee.

Onni onnettomuudessa(?) etukenkä oli osittain irti ja sen sivukäänne oli painunut kavion seinämän välistä kavion sisään. Itku meinasi silti päästä. Siihen se hevonen jäi eteeni seisomaan etujalkaa kannatellen surkea ilme silmissään. Nopeasti tilanteen tsekkaus ja joko kengän saaminen paikalleen tai sen ottaminen irti. Työkaluja ei ollut mukana, toista kilometriä kotiin. Pieni tuskan hiki iski päälle. Aikani kenkää siinä vääntelin ja kääntelin. Hugo seisoi kärsivällisetsi paikallaan ja tuntui ymmärtävän, että koitan auttaa. Paikalleen en kenkää saanut, oli sen verran vääntynyt, mutta lopulta sain naulat käsivoimin löystymään ja kengän irti. Ihmeparantumista ei tullut, mutta eipähän tee lisätuhoja. Sain hevosen pois laitumelta ja aloin pommittaa nukkuvaa isäntää. Heräisi nyt, vaikka tiesin puhelimen olevan äänettömällä. Ihmeen kaupalla se vastasikin noin kymmenennellä soittokerralla ja lähti heti hevosautolla avuksi. 


Hugo  könkkäsi auliisti kyytiin. Tuntui jollain tasolla tajuavan tilanteen. Kotona jalan puhdistus, kylmäys ja kaikkien jänteiden koluaminen. Lisäksi nopea haude ja hevonen paksulle olkipatjalle karsinaan heinäkasan kanssa. Illalla kengittäjä tuli vakuuttamaan vaivan olevan kaviossa. Paisetta kehittelee. Melkein taas itku pääsi, mikä helpotus! Kengittäjä vuoli vähän reikää isommaksi ja teki kunnon hauteen. 

Torstaina kengittäjä kävi uudelleen, kun paise ei ollut puhjennut. Selvisi sen olevan todella syvällä. Kengittäjä pääsi paiseeseen asti, mutta se sinnikäs vihulainen ei halunnut tulla ulos. Viikonloppuna paine oli onneksi hellittänyt ja hevonen liikkui jo normaalisti. Tänään saatiin kengät alle ja nyt pidetään sormet ja varpaat ristissä, että se oli tältä osin siinä.

lauantai 24. kesäkuuta 2017

Tulta päin!

Luvassa vähän kisakuulumisia.


Kaikki kuvat 28.5. tanjaukkonen.kuvat.fi


Kesäkuussa vierähti yksi viikonloppu Koski TL:n kisoissa. Kisakalenteri ammotti lähialueen osalta tyhjyyttään. Ypäjällekään ei ollut kisaviikoille mahdollisuus lähteä, kun on tätä muutakin elämää ja elätettävää. Mutta ajeltiin Koski TL:n kisoihin lauantaina starttailemaan koulua ja sunnuntaina esteitä.

Otin vain Hugon mukaan ja kaksi HeB starttia. Toiveissa oli napsasta joku sijoituskin. Tein suunnitelman mukaisen hyvän verrytelyn ja hevonen oli super. Pehmeä, rento, taipuisa. Tuntui, tosi hyvältä ja ei muuta kuin esittämään hieno hevonen radalle. Verryttelystä siirryttiin metsän läpi toiselle kentälle rataa suorittamaan. Radalle päästessä Hugo bongasi ensimmäisenä rataa vierustavat kukkaset ja jämähti täysin. Siinähän se paketti jo levisi. Ensinnäkään se hevonen ei ole vielä kertaakaan tuollaista jäätymistä kisaradalla esittänyt ja kai mullakin meni sitten pakka sekaisin. Rata oli joo, teknisesti siedettävä ja ilman rikkoja, mutta hevonen niin piukea. Ja varmaan itse myös, kun en koko radan aikana saanut hevosta enää letkeän lennoksi. Prosentteja tasan 60. 

Seuraava rata meni aavistuksen paremmin, mutta samaa ongelmaa oli siinäkin. Jännittymistä ja ympäristön kyttäilyä, joka sakotti paljon kokonaispisteitä. Siitä huolimatta alakerran kommentit olivat tosi kivoja molemmilta radoilta. Hugoa kehuttiin erittäin hienoksi ja askellajeja upeiksi. Kommenttina oli, että kun rentous säilyy niin monen kohdan pisteet paranevat huomattavasti. Allekirjoitan täysin. Eihän tämä nyt liian helpoksi voisi mennäkään, joten treeniä vain.

Vähän kyllä harmitti, kun pitkä ajomatka ja kaikki ja sitten tuloksena aika kehnot radat. Aamulla mietin, että ei viitsisi kahta hylkyä lähteä esteiltä hakemaan, kun se kuitenkin samaisella kentällä jännittyy ja kyttäilee. Jos olisin ollut yksin lähdössä, olisin varmaan aamulla kääntänyt kylkeä ja jatkanut unia. Mutta mukaan lähti pari poniakin, niin kai se oli kammettava matkaan.

Mukana oli myös oma tyttötrio ilman ketään muuta aikuista niitä kaitsemassa ja siihen nähden reissu sujui yllättävänkin rattoistasti. Mitä nyt vain kerran ehdin juniorin kadottaa... Keppihevosrata ja buffa pitivät lapset tyytyväisinä ja onhan se estratsastuksen seuraaminen ihan viihdyttävää lastenkin mielestä. Kisapaikalla vietettiinkin koko päivä ja loppujen lopuksi lapset eivät olisi edes halunneet kotiin lähteä, että kai ihan onnistunut reissu silläkin saralla.

Hugon kanssa olin starttaamassa 90cm ja sen kammottavan metrin. Valmentaja sanoi että metriä vaan. Mulle se on vain jotenkin ollut kynnyskysymys, vaikka treeneissä on nyt alettu hyppäämäänkin isompaa. Ja se tuntuu jopa hyvältä!

Rata oli aika kiva, yksi tiukka linja perusradalla, mutta muuten aika kiva rata. Löytyi myös vesimatot, muurit, lankkua ja muuta sälää, mutta sivuutin ne. Katsoin parit esteet, jotka käyn näyttämässä ja jotka radalla tarvitsevat ehkä enemmän varmistelua. Ajatuksena oli saada hevonen maaliin asti ja toiveissa toki sujuva puhdas rata.

Verryttelyssä hevonen oli nopeasti rento. Ei välittänyt tuon taivaallista ohi laukkaavista tai hyppäävistä hevosista. Otettiin vain muutama hyppy alle, kun verryttelyn pohjakin oli siinä vaiheessa lanauksen tarpeessa.

Radalle lähtiessä ajattelin, että nyt ratsastetaan. Sen verran pitkä päivä takana ja edellisen päivän pettymykset painoivat, että turhia hylkyjä ei kyllä nyt haeta. Radalle lähdettiin sujuvassa laukassa ja saatiin hyvin rytmistä kiinni. Ykkönen oli helppo pysty kohti katsomoa, kakkoselle piti varmistella tie, koska sisääntuloportti ja ihmisiä siellä metsänkatveessa. Sujuva tie sieltä muurille, jossa pientä epäröintiä, kun piti hypätä kohti aidan vieressä olevia "mörköjä". Siitä neloselle, josta tiukka linja vitoselle. Tarkoitus ratsastaa vähän nelosena olevan pystyn vasemmasta reunasta, mutta hevonen ottaakin yhtäkkisen sivuloikan säikähtäessään aidan vieressä olevaa mainoslankkua, juuri pari laukka askelta ennen estettä. Kuskilta ihmeen nopea reagointi ja hevonen korjaaminen nopeasti takaisin linjalle. Ja käännyttiin sujuvasti jopa viidentenä olevalle nousuokserille, mutta siihen tultiin vähän pohjaan. Hugolla on ihmeellinen kyky, että vaikka se kyttäilee jotain, niin se on salamannopeasti tehtävän tasalla. Toki esteetkin ovat sille vielä pieniä. Loppu rata oli sujuva, Hugo eteni hyvin, mutta oli kuitenkin kuulolla. Toisessa vaiheessa nopealla tiellä napattiin myös luokasta toinen sija.

Metri on lasten saannin myötä ollut minulle se kammotus. Tai sellainen korkeus, jossa minä alan jännittämään ja säätämään liikaa tai olen vain tekemättä mitään. Minä siis jäädyn siinä korkeudessa totaalisesti. Hugo on kovaa vauhtia sitä säätöä ja jännittämistä hälventänyt, kun valmennuksissa esteet alkavat nousta ja hevosella riittää hyppykykyä. Rataa kävellessä kuitenkin uskottelin, että luokka on pienempi kuin mitä kuulutellaan, jotta saan pidettyä päänsisäiset mörköni aisoissa. Tavoitteena oli päästä tältäkin radalta maaliin, mutta eka rata oli niin sujuva, että sain varmuutta. Ajattelin heti, että kakkosvaiheessa on aikaa ratsastettava jos sinne asti pääsee. Arvostelu oli 367.4. joka aiheutti harmaita hiuksia niin tuomareille kuin kisaajille. Tässä arvostelussa kaikki, joita ei ekassa vaiheessa hylätä, saavat jatkaa toiseen vaiheeseen, mutta virhepistemäärä seuraa perässä.

Jostain sitä kaivoi sisua, ja saatiin sujuva ja puhdas rata, joka riitti kolmanteen sijaan. Tuomari kätellessä kehui siistiä ratsastusta ja sujuvaa suoritusta. Olin ihan puulla päähän lyöty, mutta järjettömän onnellinen. Hevonen oli niin mun kanssa radalla, heti pohkeesta eteen ja pienestä pidätteestä takaisin. Jäi ihan super fiilis ja loi uskoa itseen ja ennenkaikkea hevoseen.







Ennen juhannusta pyörähdettiin Korpilahdella 1-tason kisoissa. Suunnitelmissa mennä sinne heinäkuussa hyppäämään "oikeita" luokkia, niin samalla tulee tsekattua Hugon kannalta kisapaikka. Starttasin metrin ja jostain ihmeestä kaivoin uskallusta viime tingassa hypätä 110cm harjoitusluokkana. Siis minä, tuosta noin vain?! Hyvähän se oli tässä välissä kokeilla, harjoitusluokkana, ei ole juuri katsojia ja pienet kisat. Kynnys siis matalalla. Sovin kyllä kansliassa, että jos metri ei ole sujuva, niin hyppään sen vielä uudestaan luokan ulkopuolisena 110cm:n luokan sijaan. Metristä napsaistiin kuitenkin ihan sujuvalla radalla ensimmäinen sija. Isolla kentällä simppeli rata, pitkiä välejä ja sai antaa hevosen laukata. Pari epäröintiä oli aistittavissa, mutta kevyt kannustus ja hevonen teki työtä käskettyä.

Mutta se 110cm rata. Siinä nousi taas se oma jäätyminen yhtäkkiä esiin. Metri on jo helppoa, kivaa ja hauskaa ja siinä uskaltaa ottaa riskejä ja ratsastaa. Mutta vielä ei olla hetkeen 110 valmiita, vaikka valmentaja sinne tsemppaakin. Itselläni iski kova jännitys päälle, mutta lähdettiin silti radalle. Kaikki sujui siedettävästi sarjalle, johon tultiin liian isosti sisään eikä enää mahduttu ahtaaseen väliin. Yksi puomi etukaviolla kopsaisten alas. Siitä jotenkin meni molemmilla vähän pasmat sekaisin ja seuraavalle jotenkin huono lähestyminen ja puomi. Nyt Hugo otti sen ihan jaloilla ja seuraavat sitten hypättiinkin jo niiin korkealta, että ratsastajalla ei ollut enää kovin hauskaa. Hugo myös vähän kyseli sen jälkeen joka esteellä, että ootko akka ihan varma tästä asiasta. Mutta hyppäsi kaiken ja itse koitin tehdä parhaani. Mutta aivan huikea hevonen! Valmentaja kehotti aina väliin ottamaan mukaan niitä 110 luokkiakin, mutta katsotaan kuinka sitä rohkenee. Oma itsevarmuus ja rentous pitää saada ensin kuntoon ettei tule tehtyä hallaa hevosellekin. Mutta milläs muulla se tulee kuin hyppäämällä?


maanantai 12. kesäkuuta 2017

Laidun on muutakin kuin ruoho

Hevosen laumakäyttäytymistä on opettavaista seurata. Ja myös hyvin viihdyttävää. Tarhan ollessa ikkunan alla laumaelämää pääsee seuraamaan myös hevosia yhtään häiritsemättä. Siellä ne pötköttelevät kylki kyljessä. Syövät siirtyen heinäkasalta toiselle. Käyskentelevät. Torkkuvat. Rapsuttelevat toisiaan. Painivat. Hugo ja wpb keulivat vastakkain. Hevoset leikkivät ja rallattelevat pitkin koivikkoa. Lauma seuraa ohi kulkevaa lenkkeilijää, osa katseella ja osa lähtee talsimaan lenkkeilijän mukana aidanviertä. Joku säikähtää jotakin ja koko lauma kirmaa matkaan hännät tötteröllä. Varuiksi juostaan vielä pari ylimääräistä kierrosta.

Hevonen on laumaeläin. Sitä ei kai kukaan hevosihminen voi kieltää. Silti moni tarhailee yksin, olosuhteiden pakosta monesti vielä pienessä tarhassa. Laumatarhauksessa tärkeintä onkin riittävä tila, että turvallisempaa tarhata yksin jos tilaa on kovin rajallisesti.

Moni on ihmetellyt, kuinka meillä lauma on niin sopuisa vaikka siellä on tammaa ja ruunaa ja eri ikäluokan edustusta. Hevonen on sosiaalinen eläin eikä yleensä perusterve hevonen halua haastaa riitaa. Jos tilaa ja ruokaa on riittävästi, ei tappeluita sen suhteen tule. Toki poikkeuksiakin löytyy, kaikki eivät tule toimeen laumassa tai kaverin kanssa. Osa on liian aggressiivisia, osa liian alistuvia ja höykkyytettäviä.

Yleensä uuden hevosen laumaan sopeutumiseen menee se viikko-pari. Ensimmäisen päivän jälkeen on yleensä turha tehdä johtopäätöksiä ellei nyt ihan vaaralliseksi touhuksi mene. Esimerkiksi aikanaan Panda jostain ihmeen syystä ajoi ponivanhusta 45min jatkuvalla syötöllä. Kun oli aikansa sitä saanut jahdata, asettuivat samalle heinäkasalle. Tamma oli kyllä sen näköinen, että jos se saisi vanhan ponin ajettua johonkin nurkkaan, niin se varmaan haluaisi tappaa sen. Kai tämä oli joku välien selvittely? Sen jälkeen meni muutamia päiviä kun tamma ärhensi heinistä ja pikkuasioista, mutta sittemmin asettuivat oikein sopuisiksi. Ja ponivanhus väisti hyvin ymmärtäväisesti. Se teki heti selväksi, ettei ole uhka vaan alistuu ja väistää toisen ilkeitä mulkaisuja.

Laumakäyttäytymistä seuratessa oppii hevosista todella paljon. Niiden luonteesta ja käyttäytymisestä, hevosista yksilöinä. Laumahierarkiakaan ei ole niin yksioikoista kuin moni kuvittelee. Jokaisen soisi viettävän useampia tunteja seuraten hevosten keskenäistä kanssakäymistä. Kuinka hienoeleisistä vihjeistä ne väistävät toisiaan, pyytävät leikkiin tai rapsuttelemaan.
Hevonenkin kaipaa kavereita

Moni on ollut myös kauhuissaan hevosten leikistä ja niistä aiheutuvista pikku naarmuista. Hugo saanut pari komeaa nirhaumaa herkkänahkaiseen kaulaansa ja useampikin hevosihminen (?) pyöritellyt silmiään. Pintanaarmuja, joita leikeissä tulee. Tervemenoa orilaitumille katsomaan paineja. Naarmuja ja kolhuja tulee hevosenleikissä, mutta mielestäni se on sen arvoista. Hevosen tulee saada olla hevonen. Toteuttaa luontaista käyttäytymistään toisten kanssa.

Laidun mielletään usein kesän kohokohdaksi. Niin se monelle hevoselle ja hevosihmisellekin on. Pääsee ehkä vähän helpommalla hevosen hoidossa ja on monesti paremmin vapaa aikatauluista. Laidun mahdollistaa jatkuvan syömisen. Ihanaa näin mahahaavojen aikakautena, mutta toki lihavuuteen taipuville riskiryhmille laidunaikaa ehkä vähän rajattava. Hevoset saavat syödä omaan tahtiinsa, jatkuvasti. Laidun on muutakin kuin ruoho. Se on sitä laumaelämää, sosiaalista kanssakäymistä toisten hevosen kanssa, käyskentelyä pää alhaalla, nopeita pyrähdyksiä, päivätorkkuja, liikkumista useita kilometrejä päivässä. Toki laitumessa on se haittapuolensakin, Suomen kesä tuo mukanaan myös aikamäärän viheliäisiä hyönteisiä ja Pandan kanssa kesä sattanee olla taas tuskaa. Onneksi on jos jonkinlaista loimea, huppua ja myrkkyä markkinoilla helpottamaan hevosten oloa.

Meillä ovat hevoset olleet jo jokusen viikon laitumella. Panda on oriilla, mutta seitsemän hevosen ruunalauma viettää aikaansa joenvarressa sijaitsevalla laitumella. Siellä ne kirmailevat, syövät ja leikkivät. Usemapana päivänä siellä on ollut hikeen asti itsensä liikuttaneita hevosia, mutta tyytyväisiä sellaisia. Sellaiseen liikutukseen ei ihminen pysty, mitä hevoset keskenään telmivät. Eipä tule otettua stressiä jos jää jokunen liikutuspäivä välistä, kun tietää että kyllä ne siellä kilometrejä taittavat. Harmi, kun laidunaika on Suomessa kovin lyhyt, mutta jos hevoset ehtisivät nauttia siitä edes jokusen kuukauden.