perjantai 4. elokuuta 2017

Pikainen kisakatsaus


Nopea kisakatsaus muutamiin menneisiin kisoihin Hugon kanssa. 


Ihanat maastoestekuvat näpsi Saara Juurikorpi

1.7. Kangasalla koulukisat. Jotenkin raskas viikko muutenkin takana ja edeltävät valmennuksetkin menneet vähän huonosti. Hevonen ei tuntunut niin hyvältä kuin voisi. Tai eihän hevosessa mitään vikaa ollut vaan itse en vain saanut otetta ja ratsastin jotenkin huonosti. Lähdin kuitenkin kisailemaan vaikka aikuisena ihmisenä olisi voinut ihan jo fiiliksen takia jättää väliin. Mikäs pakko se on lähteä, jos ei hyvältä tunnu? Radat oli oletuksen mukaiset ja prosentit kehnot. Verkassa hevonen oli vaiheittain oikein kiva, mutta ei tullut sellaista renotutta vaan jäi vähän piukeana pohkeen taakse. 


2.7. huristeltiin Niihamaan vähän paremmalla fiiliksellä. Ainut oli jumalaton väsymys, kun yksi ponikin lähti aamun startteihin ja pitkä päivä tiedossa. Lyhykäisyydessään 90cm rata meni ihan kivasti, yksi huolimattomuuspuomi, kun itse vähän puskin muka pelottavalle esteelle. 

Metrissä lähdinkin Hugoa verkkaamaan kuin ”normaalia” hevosta. Sehän oli ollut oikein kiva sileänverryttelyssä. En edes ajatellut sen kummemmin, kun menin lähinnä itseäni varten ottamaan verryttelyhyppyjä aivan liian aikaisin. Hugo alkoi totaalisesti poukkoilla ja jumittaa. Se myös löi verkkaesteille täyden stopin. Olin ihan puulla päähän lyöty enkä heti tajunnut mistä oli kyse. Ilmeisesti vain ahtaan verryttelyn ahdistuksesta. Rata meni sitten vähän kehnosti, kun ainakin itselle jäi huono fiilis päälle. Hugo vähän ylihyppäsi ja meno oli aika poukkoilevaa. Yksi livakka ohimeno, josta 4vp. Todella huonoon ratsastukseeni nähden ihme, että maaliin asti päästiin. 

15.6. Kisailimme Korpilahdella. Tarkoitus oli molempina päivinä hypätä 90cm ja 100cm, mutta auto aiheutti pienoisia sydämentykytyksiä ja ongelmia. En siis ehtinyt 90cm starttiin, joten vaihdoin sen siinä vähän extempore 110 luokkaan, jos 100cm menisi hyvin. Menihän se. Hugo oli metrin radalla vähän vahva, mutta 0/0 rata ja sijoitus 10. 110cm:n rata päättyikin hylkyyn neljännelle esteelle. Hevonen oli jo verryttelyn ja radan portilla vähän kiukun oloinen ja esitti omia liikkeitään. Nelonen oli Hugolle vähän haastavalla tiellä, kun käännyttiin verryttelyn ohi ja siitä poispäin. Ja itse ehkä jäin enemmän vain odottamaan sen sijaan, että olisin ratsastanut jalalla. Että peiliinkatsomisen paikka taas.

16.7. Startattiin samaisissa kisoissa 90cm ja 100cm. 90 menikin ihan mönkään. Hugo teki taas omia muuveja ja mm. kääntyi lähdössä ympäri. Eka kielto tuli kakkosesteelle ja seuraava heti kolmoselle. Otti päähän. Märehdin jo, että nyt se otti siitä 110 luokasta nokkiinsa mun huonon ratsastuksen takia eikä enää ikinä hyppää mitään. Onneksi Hugo ei ole Panda eikä suinkaan ole niin herkkähipiäinen. En vain verkannut sitä laukassa riittävästi. Ennen 100cm luokkaa käytiin päästelemässä maastossa parit kunnon laukkavedot ja hevonen oli ihan erilainen 100cm radalla. Olin tosi tyytyväinen vaikka yksi kielto tuli oman lähestymisvirheen takia. 

30.7. Lähdettiin Pälkäneelle kisailemaan 90cm ja 100cm luokkiin. Nyt ensimmäisen kerran verkkasin Hugoa vähän kotona. Kevyesti jumppailin ja varmaan ihan hyvä ratkaisu. Tallivirkeä Hugo kun otti kierroksia vähän kaikesta. Maastossa käytiin vetämässä parit laukkapätkät ja nautiskeltiin ihanasta kelistä. Jäähdyttelyn jälkeen hevonen autoon ja menoksi.


Nyt pidin pään kylmänä verryttelyn suhteen. Sileän verkkaa ja jos sattuu olemaan tilaa, niin käydä ottamassa pari hyppyä. Hugo oli superhyvä. Rento ja kuuliainen. Esteverkka tyhjeni sopivasti ennen meidän suoritusta ja kävin hyppäämässä kaksi kertaa ristikon. Tämä riittää, kiitos. Siitä pian radalle. Hugo oli radalla hyvä. Ei pöllöilyjä, pomppuja tai kyttäilyä. Paikoitellen vahva, mutta hyvin ratsastettavissa ja kuulolla. Napsastiin neljäs sija puhtaalla radalla.


Siitä oli hyvä lähteä henkseleitä paukutellen 100cm luokkaan. Hevonen oli hyvä, aivan loistava. Nelonen oli vähän ”mörkö”, kukkalankku, joka loi varjoja. Siitä aarjalle ryssin itse lähestymisen, kun vähän missasin sarjan sijainnin ja käänsin huonon tien. Rataa kävellessä jo katsoin, että tässä tarvitaan tarkkuutta, mutta… Ekan osan Hugo vielä tsempaten hyppäsi, mutta toiselle tyssäsi meidän matka, ja kuski meni kierähtämään maahan. Siinä Hugon turpaa selälläni katsellessa ei voinut kuin nauraa. Hevosella oli hivenen hölmistynyt ilme ”Mitä sä siellä teet?”. Aivan oma moka, ei käy kieltäminen. Toki hevonen voisi vähän auttaa eikä samantein sakottaa virheistä ;) Mutta tällaisista minä tykkään, meneepähän oppi perille. Palaute tulee välittömästi, että ei näin. Pääasia, että Hugo oli kiva ja rento koko ajan. Jäi ihan superfiilis ja selkeää ajatusta, kuinka juuri tuo hevonen pitää verrytellä. Jos itse tarvitsen enemmän verryttelyä ja hyppyjä, niin sitten on oltava kylmähermoisempi hevonen alla. Nappulat alkaa löytyä…


 Eihän kaikista vain ole kisahevosiksi, että jos Hugo nyt alkaa selkeästi ahdistua, niin ehkä sitä ei kannata sellaisiin tilanteisiin viedä. Sitä tuossa Korpilahden maastoissa pyöriessä mietin, kun hevonen osoitti kisa-aluetta lähestyttäessä hyvin selkeästi, että mielummin kääntyisi sinne rauhallisille metsäpoluille… Hallikisat tuollaisen hevosen kanssa taitavat olla aika ongelmallisia, kun muuta verryttelymahdollisuutta ei yleensä ole. Miettii jotain Niihamankin hallikisaverkkoja niin ahdistuuhan siinä itsekin. 


Näistä kisareissusta oppinut, että kunnon sileänverryttely ja paaaljon laukkaa. Sen jälkeen esteverkkaan ja vain pari hyppyä alle ja radalle.




Mutta hei, me käytiin maastoesteitä treenailemassa! Hugo vaikutti alkuun aika järkyttyneeltä ja stoppailikin vähän jokaiselle esteelle. Mutta se meni vedet, haudat ja kaikki. Olin aika yllättynyt. Lopussa hevonen tuntui pääsevän vähän jyvälle, että ihan hypättäviä esteitä ne vain ovat ja loikki hienosti menemään. Korkealta kylläkin, mutta tuli palo mennä uudestaan. Itselle teki myös todella hyvää, kun sai taas tuntumaa hevoseen uudenlaisissa tilanteissa. 

maanantai 24. heinäkuuta 2017

Kenkiä siellä, kenkiä täällä, kenkä kavion sisällä...


Sitä hehkutti laidunelämän onnesta jossain kirjoituksessa. Se onni ja autuus… Pyh! Irtokenkiä on tullut ihan tolkuttomasti. Siellä ne kirmailevat yli 3 hehtaarin laitumella ja loikkivat sarkaojien yli, nousevat mäkiä ylös ja alas. Tähän mennessä ollaan onneksi selvitty vain irtokengillä, kahdeksan hevosen laumalta jäi alkukesästä peltoon reilut 10 kenkää… Ihme kyllä, ovat irronneet aina aika siististi kaviota repimättä *koputtaa puuta* 




Viime sunnuntaina päästin Hugon kisareissun jälkeen laitumelle. Sinne se portilta jo ampaisi iloiseen laukkaan ja kirmasi vauhdittamaan myös kavereita. Naukkasi vähän ruohoa ja pörhelsi menemään. Onnellisen oloinen hevonen. 

Maanantaina aamulla ennen töihin lähtöä menin antamaan kivennäiset, tsekkaamaan vedet ja pintapuolisesti hepat läpi. Panda ja Maukka olivatkin jo portilla vastassa. Muu lauma tuli rauhallisesti rinnettä kiertäen. Bongasin sieltä heti ontuvan tumman hevosen. Hitto, kuka se on? Hugo. Kasa kirosanoja ja silmissä vilisee kaikki mahdollinen. Hevosen linkuttaessa lähemmäksi huomaan, että se on aivan kolmijalkainen. Kuumeisesti käyn etujalan jänteiden sijainteja ja luustoa läpi kun lähestyn kipeää hevosta. Onko luut edes ehjät, mikä jänne pamahtanut? Sieluni silmin näen, kuinka se on vetänyt jossain mäessä nurin ja katkonut kinttunsa tai vähintään jänteet. Muutamassa sekunnissa ehtii muuten käydä paljon asioita mielessä, kun paniikki iskee.

Onni onnettomuudessa(?) etukenkä oli osittain irti ja sen sivukäänne oli painunut kavion seinämän välistä kavion sisään. Itku meinasi silti päästä. Siihen se hevonen jäi eteeni seisomaan etujalkaa kannatellen surkea ilme silmissään. Nopeasti tilanteen tsekkaus ja joko kengän saaminen paikalleen tai sen ottaminen irti. Työkaluja ei ollut mukana, toista kilometriä kotiin. Pieni tuskan hiki iski päälle. Aikani kenkää siinä vääntelin ja kääntelin. Hugo seisoi kärsivällisetsi paikallaan ja tuntui ymmärtävän, että koitan auttaa. Paikalleen en kenkää saanut, oli sen verran vääntynyt, mutta lopulta sain naulat käsivoimin löystymään ja kengän irti. Ihmeparantumista ei tullut, mutta eipähän tee lisätuhoja. Sain hevosen pois laitumelta ja aloin pommittaa nukkuvaa isäntää. Heräisi nyt, vaikka tiesin puhelimen olevan äänettömällä. Ihmeen kaupalla se vastasikin noin kymmenennellä soittokerralla ja lähti heti hevosautolla avuksi. 


Hugo  könkkäsi auliisti kyytiin. Tuntui jollain tasolla tajuavan tilanteen. Kotona jalan puhdistus, kylmäys ja kaikkien jänteiden koluaminen. Lisäksi nopea haude ja hevonen paksulle olkipatjalle karsinaan heinäkasan kanssa. Illalla kengittäjä tuli vakuuttamaan vaivan olevan kaviossa. Paisetta kehittelee. Melkein taas itku pääsi, mikä helpotus! Kengittäjä vuoli vähän reikää isommaksi ja teki kunnon hauteen. 

Torstaina kengittäjä kävi uudelleen, kun paise ei ollut puhjennut. Selvisi sen olevan todella syvällä. Kengittäjä pääsi paiseeseen asti, mutta se sinnikäs vihulainen ei halunnut tulla ulos. Viikonloppuna paine oli onneksi hellittänyt ja hevonen liikkui jo normaalisti. Tänään saatiin kengät alle ja nyt pidetään sormet ja varpaat ristissä, että se oli tältä osin siinä.

lauantai 24. kesäkuuta 2017

Tulta päin!

Luvassa vähän kisakuulumisia.


Kaikki kuvat 28.5. tanjaukkonen.kuvat.fi


Kesäkuussa vierähti yksi viikonloppu Koski TL:n kisoissa. Kisakalenteri ammotti lähialueen osalta tyhjyyttään. Ypäjällekään ei ollut kisaviikoille mahdollisuus lähteä, kun on tätä muutakin elämää ja elätettävää. Mutta ajeltiin Koski TL:n kisoihin lauantaina starttailemaan koulua ja sunnuntaina esteitä.

Otin vain Hugon mukaan ja kaksi HeB starttia. Toiveissa oli napsasta joku sijoituskin. Tein suunnitelman mukaisen hyvän verrytelyn ja hevonen oli super. Pehmeä, rento, taipuisa. Tuntui, tosi hyvältä ja ei muuta kuin esittämään hieno hevonen radalle. Verryttelystä siirryttiin metsän läpi toiselle kentälle rataa suorittamaan. Radalle päästessä Hugo bongasi ensimmäisenä rataa vierustavat kukkaset ja jämähti täysin. Siinähän se paketti jo levisi. Ensinnäkään se hevonen ei ole vielä kertaakaan tuollaista jäätymistä kisaradalla esittänyt ja kai mullakin meni sitten pakka sekaisin. Rata oli joo, teknisesti siedettävä ja ilman rikkoja, mutta hevonen niin piukea. Ja varmaan itse myös, kun en koko radan aikana saanut hevosta enää letkeän lennoksi. Prosentteja tasan 60. 

Seuraava rata meni aavistuksen paremmin, mutta samaa ongelmaa oli siinäkin. Jännittymistä ja ympäristön kyttäilyä, joka sakotti paljon kokonaispisteitä. Siitä huolimatta alakerran kommentit olivat tosi kivoja molemmilta radoilta. Hugoa kehuttiin erittäin hienoksi ja askellajeja upeiksi. Kommenttina oli, että kun rentous säilyy niin monen kohdan pisteet paranevat huomattavasti. Allekirjoitan täysin. Eihän tämä nyt liian helpoksi voisi mennäkään, joten treeniä vain.

Vähän kyllä harmitti, kun pitkä ajomatka ja kaikki ja sitten tuloksena aika kehnot radat. Aamulla mietin, että ei viitsisi kahta hylkyä lähteä esteiltä hakemaan, kun se kuitenkin samaisella kentällä jännittyy ja kyttäilee. Jos olisin ollut yksin lähdössä, olisin varmaan aamulla kääntänyt kylkeä ja jatkanut unia. Mutta mukaan lähti pari poniakin, niin kai se oli kammettava matkaan.

Mukana oli myös oma tyttötrio ilman ketään muuta aikuista niitä kaitsemassa ja siihen nähden reissu sujui yllättävänkin rattoistasti. Mitä nyt vain kerran ehdin juniorin kadottaa... Keppihevosrata ja buffa pitivät lapset tyytyväisinä ja onhan se estratsastuksen seuraaminen ihan viihdyttävää lastenkin mielestä. Kisapaikalla vietettiinkin koko päivä ja loppujen lopuksi lapset eivät olisi edes halunneet kotiin lähteä, että kai ihan onnistunut reissu silläkin saralla.

Hugon kanssa olin starttaamassa 90cm ja sen kammottavan metrin. Valmentaja sanoi että metriä vaan. Mulle se on vain jotenkin ollut kynnyskysymys, vaikka treeneissä on nyt alettu hyppäämäänkin isompaa. Ja se tuntuu jopa hyvältä!

Rata oli aika kiva, yksi tiukka linja perusradalla, mutta muuten aika kiva rata. Löytyi myös vesimatot, muurit, lankkua ja muuta sälää, mutta sivuutin ne. Katsoin parit esteet, jotka käyn näyttämässä ja jotka radalla tarvitsevat ehkä enemmän varmistelua. Ajatuksena oli saada hevonen maaliin asti ja toiveissa toki sujuva puhdas rata.

Verryttelyssä hevonen oli nopeasti rento. Ei välittänyt tuon taivaallista ohi laukkaavista tai hyppäävistä hevosista. Otettiin vain muutama hyppy alle, kun verryttelyn pohjakin oli siinä vaiheessa lanauksen tarpeessa.

Radalle lähtiessä ajattelin, että nyt ratsastetaan. Sen verran pitkä päivä takana ja edellisen päivän pettymykset painoivat, että turhia hylkyjä ei kyllä nyt haeta. Radalle lähdettiin sujuvassa laukassa ja saatiin hyvin rytmistä kiinni. Ykkönen oli helppo pysty kohti katsomoa, kakkoselle piti varmistella tie, koska sisääntuloportti ja ihmisiä siellä metsänkatveessa. Sujuva tie sieltä muurille, jossa pientä epäröintiä, kun piti hypätä kohti aidan vieressä olevia "mörköjä". Siitä neloselle, josta tiukka linja vitoselle. Tarkoitus ratsastaa vähän nelosena olevan pystyn vasemmasta reunasta, mutta hevonen ottaakin yhtäkkisen sivuloikan säikähtäessään aidan vieressä olevaa mainoslankkua, juuri pari laukka askelta ennen estettä. Kuskilta ihmeen nopea reagointi ja hevonen korjaaminen nopeasti takaisin linjalle. Ja käännyttiin sujuvasti jopa viidentenä olevalle nousuokserille, mutta siihen tultiin vähän pohjaan. Hugolla on ihmeellinen kyky, että vaikka se kyttäilee jotain, niin se on salamannopeasti tehtävän tasalla. Toki esteetkin ovat sille vielä pieniä. Loppu rata oli sujuva, Hugo eteni hyvin, mutta oli kuitenkin kuulolla. Toisessa vaiheessa nopealla tiellä napattiin myös luokasta toinen sija.

Metri on lasten saannin myötä ollut minulle se kammotus. Tai sellainen korkeus, jossa minä alan jännittämään ja säätämään liikaa tai olen vain tekemättä mitään. Minä siis jäädyn siinä korkeudessa totaalisesti. Hugo on kovaa vauhtia sitä säätöä ja jännittämistä hälventänyt, kun valmennuksissa esteet alkavat nousta ja hevosella riittää hyppykykyä. Rataa kävellessä kuitenkin uskottelin, että luokka on pienempi kuin mitä kuulutellaan, jotta saan pidettyä päänsisäiset mörköni aisoissa. Tavoitteena oli päästä tältäkin radalta maaliin, mutta eka rata oli niin sujuva, että sain varmuutta. Ajattelin heti, että kakkosvaiheessa on aikaa ratsastettava jos sinne asti pääsee. Arvostelu oli 367.4. joka aiheutti harmaita hiuksia niin tuomareille kuin kisaajille. Tässä arvostelussa kaikki, joita ei ekassa vaiheessa hylätä, saavat jatkaa toiseen vaiheeseen, mutta virhepistemäärä seuraa perässä.

Jostain sitä kaivoi sisua, ja saatiin sujuva ja puhdas rata, joka riitti kolmanteen sijaan. Tuomari kätellessä kehui siistiä ratsastusta ja sujuvaa suoritusta. Olin ihan puulla päähän lyöty, mutta järjettömän onnellinen. Hevonen oli niin mun kanssa radalla, heti pohkeesta eteen ja pienestä pidätteestä takaisin. Jäi ihan super fiilis ja loi uskoa itseen ja ennenkaikkea hevoseen.







Ennen juhannusta pyörähdettiin Korpilahdella 1-tason kisoissa. Suunnitelmissa mennä sinne heinäkuussa hyppäämään "oikeita" luokkia, niin samalla tulee tsekattua Hugon kannalta kisapaikka. Starttasin metrin ja jostain ihmeestä kaivoin uskallusta viime tingassa hypätä 110cm harjoitusluokkana. Siis minä, tuosta noin vain?! Hyvähän se oli tässä välissä kokeilla, harjoitusluokkana, ei ole juuri katsojia ja pienet kisat. Kynnys siis matalalla. Sovin kyllä kansliassa, että jos metri ei ole sujuva, niin hyppään sen vielä uudestaan luokan ulkopuolisena 110cm:n luokan sijaan. Metristä napsaistiin kuitenkin ihan sujuvalla radalla ensimmäinen sija. Isolla kentällä simppeli rata, pitkiä välejä ja sai antaa hevosen laukata. Pari epäröintiä oli aistittavissa, mutta kevyt kannustus ja hevonen teki työtä käskettyä.

Mutta se 110cm rata. Siinä nousi taas se oma jäätyminen yhtäkkiä esiin. Metri on jo helppoa, kivaa ja hauskaa ja siinä uskaltaa ottaa riskejä ja ratsastaa. Mutta vielä ei olla hetkeen 110 valmiita, vaikka valmentaja sinne tsemppaakin. Itselläni iski kova jännitys päälle, mutta lähdettiin silti radalle. Kaikki sujui siedettävästi sarjalle, johon tultiin liian isosti sisään eikä enää mahduttu ahtaaseen väliin. Yksi puomi etukaviolla kopsaisten alas. Siitä jotenkin meni molemmilla vähän pasmat sekaisin ja seuraavalle jotenkin huono lähestyminen ja puomi. Nyt Hugo otti sen ihan jaloilla ja seuraavat sitten hypättiinkin jo niiin korkealta, että ratsastajalla ei ollut enää kovin hauskaa. Hugo myös vähän kyseli sen jälkeen joka esteellä, että ootko akka ihan varma tästä asiasta. Mutta hyppäsi kaiken ja itse koitin tehdä parhaani. Mutta aivan huikea hevonen! Valmentaja kehotti aina väliin ottamaan mukaan niitä 110 luokkiakin, mutta katsotaan kuinka sitä rohkenee. Oma itsevarmuus ja rentous pitää saada ensin kuntoon ettei tule tehtyä hallaa hevosellekin. Mutta milläs muulla se tulee kuin hyppäämällä?


maanantai 12. kesäkuuta 2017

Laidun on muutakin kuin ruoho

Hevosen laumakäyttäytymistä on opettavaista seurata. Ja myös hyvin viihdyttävää. Tarhan ollessa ikkunan alla laumaelämää pääsee seuraamaan myös hevosia yhtään häiritsemättä. Siellä ne pötköttelevät kylki kyljessä. Syövät siirtyen heinäkasalta toiselle. Käyskentelevät. Torkkuvat. Rapsuttelevat toisiaan. Painivat. Hugo ja wpb keulivat vastakkain. Hevoset leikkivät ja rallattelevat pitkin koivikkoa. Lauma seuraa ohi kulkevaa lenkkeilijää, osa katseella ja osa lähtee talsimaan lenkkeilijän mukana aidanviertä. Joku säikähtää jotakin ja koko lauma kirmaa matkaan hännät tötteröllä. Varuiksi juostaan vielä pari ylimääräistä kierrosta.

Hevonen on laumaeläin. Sitä ei kai kukaan hevosihminen voi kieltää. Silti moni tarhailee yksin, olosuhteiden pakosta monesti vielä pienessä tarhassa. Laumatarhauksessa tärkeintä onkin riittävä tila, että turvallisempaa tarhata yksin jos tilaa on kovin rajallisesti.

Moni on ihmetellyt, kuinka meillä lauma on niin sopuisa vaikka siellä on tammaa ja ruunaa ja eri ikäluokan edustusta. Hevonen on sosiaalinen eläin eikä yleensä perusterve hevonen halua haastaa riitaa. Jos tilaa ja ruokaa on riittävästi, ei tappeluita sen suhteen tule. Toki poikkeuksiakin löytyy, kaikki eivät tule toimeen laumassa tai kaverin kanssa. Osa on liian aggressiivisia, osa liian alistuvia ja höykkyytettäviä.

Yleensä uuden hevosen laumaan sopeutumiseen menee se viikko-pari. Ensimmäisen päivän jälkeen on yleensä turha tehdä johtopäätöksiä ellei nyt ihan vaaralliseksi touhuksi mene. Esimerkiksi aikanaan Panda jostain ihmeen syystä ajoi ponivanhusta 45min jatkuvalla syötöllä. Kun oli aikansa sitä saanut jahdata, asettuivat samalle heinäkasalle. Tamma oli kyllä sen näköinen, että jos se saisi vanhan ponin ajettua johonkin nurkkaan, niin se varmaan haluaisi tappaa sen. Kai tämä oli joku välien selvittely? Sen jälkeen meni muutamia päiviä kun tamma ärhensi heinistä ja pikkuasioista, mutta sittemmin asettuivat oikein sopuisiksi. Ja ponivanhus väisti hyvin ymmärtäväisesti. Se teki heti selväksi, ettei ole uhka vaan alistuu ja väistää toisen ilkeitä mulkaisuja.

Laumakäyttäytymistä seuratessa oppii hevosista todella paljon. Niiden luonteesta ja käyttäytymisestä, hevosista yksilöinä. Laumahierarkiakaan ei ole niin yksioikoista kuin moni kuvittelee. Jokaisen soisi viettävän useampia tunteja seuraten hevosten keskenäistä kanssakäymistä. Kuinka hienoeleisistä vihjeistä ne väistävät toisiaan, pyytävät leikkiin tai rapsuttelemaan.
Hevonenkin kaipaa kavereita

Moni on ollut myös kauhuissaan hevosten leikistä ja niistä aiheutuvista pikku naarmuista. Hugo saanut pari komeaa nirhaumaa herkkänahkaiseen kaulaansa ja useampikin hevosihminen (?) pyöritellyt silmiään. Pintanaarmuja, joita leikeissä tulee. Tervemenoa orilaitumille katsomaan paineja. Naarmuja ja kolhuja tulee hevosenleikissä, mutta mielestäni se on sen arvoista. Hevosen tulee saada olla hevonen. Toteuttaa luontaista käyttäytymistään toisten kanssa.

Laidun mielletään usein kesän kohokohdaksi. Niin se monelle hevoselle ja hevosihmisellekin on. Pääsee ehkä vähän helpommalla hevosen hoidossa ja on monesti paremmin vapaa aikatauluista. Laidun mahdollistaa jatkuvan syömisen. Ihanaa näin mahahaavojen aikakautena, mutta toki lihavuuteen taipuville riskiryhmille laidunaikaa ehkä vähän rajattava. Hevoset saavat syödä omaan tahtiinsa, jatkuvasti. Laidun on muutakin kuin ruoho. Se on sitä laumaelämää, sosiaalista kanssakäymistä toisten hevosen kanssa, käyskentelyä pää alhaalla, nopeita pyrähdyksiä, päivätorkkuja, liikkumista useita kilometrejä päivässä. Toki laitumessa on se haittapuolensakin, Suomen kesä tuo mukanaan myös aikamäärän viheliäisiä hyönteisiä ja Pandan kanssa kesä sattanee olla taas tuskaa. Onneksi on jos jonkinlaista loimea, huppua ja myrkkyä markkinoilla helpottamaan hevosten oloa.

Meillä ovat hevoset olleet jo jokusen viikon laitumella. Panda on oriilla, mutta seitsemän hevosen ruunalauma viettää aikaansa joenvarressa sijaitsevalla laitumella. Siellä ne kirmailevat, syövät ja leikkivät. Usemapana päivänä siellä on ollut hikeen asti itsensä liikuttaneita hevosia, mutta tyytyväisiä sellaisia. Sellaiseen liikutukseen ei ihminen pysty, mitä hevoset keskenään telmivät. Eipä tule otettua stressiä jos jää jokunen liikutuspäivä välistä, kun tietää että kyllä ne siellä kilometrejä taittavat. Harmi, kun laidunaika on Suomessa kovin lyhyt, mutta jos hevoset ehtisivät nauttia siitä edes jokusen kuukauden.

keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Paistaa se aurinko risukasaankin

Vähän ollut pyörällä päästäni. Hugon kanssa käyty tosi onnistuneita valmennuksia ja nyt alkaa nappulat löytyä. Hevonen tuntuu alkavan luottaa minuun ja pystyy rentoutumaan "vaikeissakin paikoissa".

Helatorstaina käytiin Kangasalla Pohtilammen kentällä koulukisoissa. Nyt varasin Hugon verryttelyyn riittävästi aikaa ja se toimi. K.N. Specialista saatiin kivat 67,1% joka riitti toiseen sijaan. Kivoja kommentteja ja muutama 8 löytyi papereista, että sitä oli oikein iloisesti yllättynyt. Harmikseni Helpon A:n radalle homma pääsi jo lässähtämään ja hyvä fiilis kadota, sieltä reilu 58%.


Saman viikon sunnuntaina suunnattiin Niihamaan estekisoihin. Vähän ristiriitaisissa tunnelmissa. Vielä aamulla mietin, että viitsiikö ja jaksaako sitä lähteä. Luokkina oli 1-tason 70cm ja 2-tason 90cm. 80cm luokka oli rajattu ja halusin hypätä pienemmän luokan alle. Metriin taas en halunnut vielä lähteä, kun ehjiä ratoja ei juuri takana ole. Edetään maltilla, meillä ei ole kiire.

Kuvat Krista Rostén, https://rostenkrista.kuvat.fi/

Aamun ankean oloinen keli kirkastui hienoksi kisapäiväksi ja oma fiiliskin parani. Niihamassa oli onneksi maneesissa tilaa sileän verryttelylle. Ratsastin Hugon kuin olisimme verkkaamassa kouluradalle, rennon pyöreäksi ja kuuliaiseksi. Vähän ennen suoritusta kävimme hyppäämässä muutaman verryttelyesteen ja siitä radalle. Suotta ahdistaa hevosta verryttelyssä. 70cm taso on Hugolle niin helppo, mutta itse haen sen kanssa vielä ratavarmuutta ja ratsastettavuutta. Rata meni hyvin, mutta videota katosessani tempo saisi olla kovempikin.

90cm ratakin oli kivan simppeli, joten olin aika luottavaisin mielin. Samanlainen verryttely. Sileällä hevonen kevyeksi ja rennoksi ja sitten muutamia hyppyjä. Hugo tuntui tosi hyvältä ja oli varma fiilis lähteä radalle. Ykköselle Hugo lähti aika vahvasti. Se oli suoraan verryttelyn porttia kohti ja hetken ehdin miettiä, että ottaako hevonen ohjat ja vie minut suoraan portille. Sain Hugon kuulolle ja sen jälkeen matka jatkui aika sujuvasti. Pari hyppyä tuli vähän lähelle, mutta pääosin aika hyvässä rytmissä. Parasta oli se, että tuli hevosen kanssa sellainen fiilis, että olemme tässä yhdessä ja oltaisiin hypätty mitä vain eteen laitetaan. Vaikka ajattelin, ettei vauhti riitä vieläkään, niin nappasimme kuitenkin viidennen sijan.


Luotto hevoseen kasvoi ja nyt tietää paremmin, miten sen kanssa tulee eri tilanteissa toimia. Se tuntuu vahvasti mun hevoselta ja fiilikset oli viikon jälkeen aika huikeat. Tästä jos maltilla aletaan nostaa tasoa molemmissa lajeissa... Hevosessa kun on valmentajienkin mukaan potkua vaativiin ja esteillä, who knows... Ratsastaja se suurin jarru taitaa olla, mutta tässä lajissa ei onneksi koskaan tule valmiiksi.

keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Kevät keikkuen tulevi...

Liikaa ei kai voi päivitellä tätä Suomen säätä? Lunta, aurinkoa, vettä, rakeita... Jos juhannuksen jälkeen alkaisi kesä. Ihan hirveästi ehtinyt tapahtua hevosrintamallakin eikä kaikkea ehdi kirjoitella ylös. Kaikkea ei taas pysty/viitsi, kun muiden hevosista kyse.

Itse vedin tuossa talvella yllättäen nurin erään hevosen kanssa. Oikea polvi jäi ikävästi hevosen alle. Sillä hetkellä ajattelin, että ehjänä se polvi ei selviä, sen verran ilkeästi se rutisi hevosen liukuessa päällä. Samana iltana en edes vessaan pystynyt konkkaamaan vaan isäntä sai heittää olalle ja kanniskella. Röntgenkuvissa ei näkynyt mitään, mutta kai se (kunnalle kallit) magneettikuvat vaatisi. Polvi alkoi parantua ja sinnikkäästi jalka teipattuna ratsastinkin heti kuvien ottamisen jälkeen. Tapaturmasta on jo kolmisen kuukautta ja edelleen polvi välillä vihoittelee ja sitä myös huomaamattaan vähän varoo. Ratsastaessa huomaan, että oikea pohje ei mene niin hyvin läpi ja jalustin saattaa tipahtaa helposti oikeasta jalasta. Selkeästi se on myös vinouttanut minua huomattavasti. Itse polvi toimii jo normaalisti, jos ei isompaa kiertoliikettä tai tärähdystä tule. Silloin se vihoittelee hetken. Nyt tarvitsee äkkiä puuttua asiaan, ettei vinoudu tästä vain lisää.

Hugon kanssa on jatkettu toisiimme tutustumista. Aivan iiihana hevonen! On pyöritty niin kouluaidoissa kuin esteradalla. Samalla tullut vähän tuntumaa, että miten paljon hevonen vaatii verryttelyä ja millaisissa tilanteissa voi ongelmia tulla sekä etenkin kuinka paljon voi ja pitää vaatia. Esimerkiksi koulukisoissa verryttelyssä se saattaa olla jopa vähän hidas ja nihkeän oloinen, mutta radalla sitten todella herkkä. Hienohan se on, sitä ei käy kieltäminen. Verryttelyssä saa kyllä käyttää aikaa, nyt olen monesti verrytellyt sitä selkeästi liian vähän. Se on hyväkuntoinen "täysi-ikäinen" hevonen, joka vain paranee työtä tehdessään. Sitä on tottunut verkkaamaan näitä junnuja, ja varomasta ettei ainakaan väsytä liikaa... Kouluverkassa Hugo ei hölmöile tai stressaa (koputtaa puuta). Esteverkassa selkeästi vähän paikasta riippuen ahdistuu ja käytännössä haluaa silloin portista pihalle. Mutta tässä koko ajan toisistamme opitaan. Kotona ja valmennuksissa sujuu jo hyvin ja sitä myötä luotto kasvaa ja osaan lukea hevosen reaktioita. Kisatreeniä tarvitaan jo senkin takia, että tietää mitä tuleman pitää ja miten saada hevosen stressitaso pysymään alhaalla ahdistavassa kisaverkassa.

Pohtiksella se oli kiva ratsastaa, mitä nyt ei ollut ehkä ihan avuilla. Killerillä se veti itsensä ihan oudoksi ja meni ihan temppuiluksi. Että monta puolta siitä hevosesta löytyy. Itse tosin sössin Killerillä 90cm luokan, kun yhden kiellon jälkeen missasin seuraavan linjan. Harmitti vietävästi, mutta siinä hevonen oli jo hyvä ratsastaa ja sujuva rata muuten. 80cm meni ihan pöllöilyksi ja säätämiseksi.



Parit Pantsun valmennuksetkin ollaan käyty Hugon kanssa, nyt kun mulla on sinne käypä hevonen. Eka valmennus menikin ihan penkin alle. Kuski sähläsi tai oikeammin vain matkusti ja sitten tuli stoppeja, ei askel osu, en ole hypyssä mukana jne. Eipä tuo(kaan) hevonen hyppää jos itse vain matkustelee tai jännittää. Ja jos jään yhtään kädellä kiinni, suuntautuu hyppy ylöspäin. Seuraavaan valmennukseen lähtikin vähän ristiriitaisin fiiliksin. Mutta se sujuikin jo loistavasti. Pysyttiin minun mukavuuskorkeuksilla ja aika hyvässä rytmissä saatiin tehtäviä tehtyä. Pientä poukkoilua ja kyttäilyä oli maneesin kastomopäädyssä, mutta kokonaisuutena hyvä. Lopussa hypättiin myös kolmoissarjana jo isoa, mutta siinä kohtaa se ei tuntunut pahalta, kun koko valmennus mennyt hyvin ja hevonen tuntui vahvasti omalta.


Jatketaan tehokkaita valmennuksia ja koulukisoja näyttäisi olevan lähialueella ihan kiitettävästi tarjolla. Lisäksi koitetaan haeskella sopivan tilavia estekisoja. Paras on selkeästi verryttely, jossa molemmat suunnat ovat erikseen ja olisi vielä tilaa sileän verryttelyyn. Suunnitelmissa olisi Hugon kanssa käydä myös korkkaamassa maastoesteet jos se kesä joskus suvaitsee saapua. Mutta saa se hevonen levätäkin. Maastoillaan ja humpustellaan sekä viettää rattoisaa laumaelämää. Odotan jo itsekin innolla lauman laitumelle laskua.


Wpb on taas edistynyt kivasti. Nyt alkaa löytyä oma vauhdikas moottori kentälläkin. Onhan sen kuntokin toki kasvanut ja sitä pääsee jo ratsastamaan. Kovin kapoinen poni vain tuntuu helposti luikkivan mun jalkojen välistä kuin liukas käärme. Eli tasaisuutta vielä tarvitaan ja nyt pitäisi alkaa ottaa enemmän hyppyjäkin sen kanssa. Eka kunnon valmennuskin sen kanssa käytiin ja sai kyllä kehuja. Kannattaa se kuulemma kisaradoille rakentaa, mutta rutiiniahan sen kanssa tarvitsee hakea. Nyt laukat nousee jo napakasti, tekee perusväistöt ja peruutukset, liikkuu jaksamisen mukaan oikeinpäin, mutta muoto vielä vähän epätasainen. Ihanan eläväinen poni.


Nuorisoa on alettu laittaa satulaan keväisissä keleissä ja lisää olisi tulossa, kun olisi tilaa. Välillä sataa lunta, välillä paistaa aurinko. Jäätäviä ilmoja. Laidunkauden alkuun taitaa mennä vielä tovi...

Maukastakin laitoin myynti-ilmoituksen, mutta epäilen sen kaupaksi menoa tuon ikäisenä. 3-vuotias vasta sisäänratsastettu ei oikein ostajia houkuttele. Joku 5-6v poni alkaakin jo liikkua ja löytää ostajakuntansa. Varsoja tai nuoria ei ihan heti uskalleta ostaa. Pakkomyynnissä se ei ole, niin ei ihan ilmankaan viitsi siitä luopua. Aika hurjalta tuntuu sen myyminen, mutta toisaalta, vielä siihen ei ole liiaksi kiintynyt. Pieni elämänmuutos edessä, niin pakkohan se on omia vähentää jostain päästä.


keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Muiden puheet? Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos!

Talvikuvia, kaikkien copy Paula Luuri
En yleensä välitä mitä minusta tai tekemisistäni puhutaan. Tai en kyllä välitä siitä nytkään, mitä minusta puhutaan. Ostin siis uuden hevosen. Se on vaikuttanut aiemmin täällä Pirkanmaalla, vaikka sen Etelä-Suomesta nyt hainkin. Heti hevosen ostettuani alkoi kuulua korviini, että "Ai sä ostit SEN!? Sehän on aika raju ja vaikea", "Se ei ole sitten mikään junnuhevonen", "Se hevonen on hullu", "Siinä on...aika paljon hevosta", "Varo, se on tosi nopea ja isoliikkeinen, nopeampi kuin ponit", "Se voi hypätä sitten toosi isosti".



Näiden kaikkien kommenttien olen antanut vaikuttaa itseeni. Itseasiassa valehtelematta valvoin pari yötä hevosen ostettuani, että minkä hullun hevosen minä meninkään ostamaan. Voin myös tunnustaa, että olen myös ratsastanut hevosta todella, todella huonosti heti alkuunsa. Vähän käsijarru päällä koko ajan varmistellen, koska sehän voi tehdä mitä vaan ja olla ihan hullu. Valmentaja onneksi tuntee hevosen ja rauhoitteli mieltäni, se ei ole mitään welshien ja muiden nopealiikkeisten ponieni jälkeen. Se on kyllä totta. Onhan siinä liikettä ja nopeutta, mutta ei vedä ainakaan vielä Pandan nopelle ja lennokkaille muuveille vertoja.

En silti luota vielä hevoseen yhtään. Vähän jotenkin jännitän itsekin helposti ja hevonen on ilman minun jännitystänikin helposti kuin viulunkieli. Pienestä oravanpyörästä ollaan onneksi alettu pääsemään pois. Ollaan maastoiltu, käyty valmennuksissa ja muuten vain treenailtu ja tutustuttu toisiimme. Hevonen on hieno. Siinä on paljon hevosta, sitä ei käy kieltäminen, mutta ei se onneksi mikään hullu ole. Vähän spooky ja nopea toki, mutta vielä hyvällä tavalla.

Luulen, että kun tästä päästään samalla aaltopituudelle, alkaa yhteistyö sujua hienosti. Ja pitäisi muistaa, ettei anna toisten puheiden vaikuttaa. Antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Enhän minä muidenkaan kanssa ole antanut puheiden vaikuttaa vaikka taustat tiennytkin. On ollut yhtä jos toista rodeokonetta tai muuten hepuloivaa tapausta. Ehkä niitä puheita kuuli nyt vähän joka suunnalta? Yleensä muiden tapauksessa se on ollut vain omistaja, joka on kertonut ongelmista ja reaktioista. Nyt vain itse rennolla fiiliksellä ja luottaa siihen omaan perstuntumaan ja vain ratsastaa. Puhukoot ja huudelkoot muut mitä lystäävät.